Rusinoita!

Rusinoita, rusinoita, rusinoita, rusinoita, rusinoita!

Kiertoilmauksia ja lähetteitä

Kun tahdotaan hyväntahtoisesti ja kierrellen kertoa, että lapsenne on riehakas, käytetään sanoja "Pojallanne riittää energiaa". Kun tahdotaan selvästi kertoa, että miten et saa lastasi kuriin, tuijotetaan paheksuen, mutta ilman sanoja. Hei, hei! En minä tahallani ole tehnyt lasta, jolla on pöksyjen sisällä muurahaisia! En minä ole tähdännyt siihen, että pojalle keskittyminen on yhtä kuin kaksi sekuntia paikoillaan ja uuden kohteen etsiminen. Huokaus...

Olimme lääkärissä. Lopputulos on, että pojalla on luultavasti mustelmia käsivarsissa, jaloissa ja otsalla, kun oli pakko puristaa poikaa kovaa, jottei saada tärykalvoa hajalle. Niin ja se tärkein eli lähete Meilahteen, kun ei sitä U.S.O:ta saa pois sieltä (Unknown Stuck Object). Lähetteessä lukee:
" Tavallisesti terve. Taipumus työntää pikkuesineitä korviin, niin käynyt nytkin. Yritetty imulla ja tentaakkelillakin saada pientä kiven (?) murusta vas. korvasta pois, ei onnistu.

Suos. koht. teille korvan vierasesineen poistoon, mahd. sedaatiossa?"

Eli me ei varmaan syödä mitään huomenna. Jos poika pitää tainnuttaa, niin mahan on parasta olla tyhjä. Voi kamala mikä päivä huomisesta tuleekaan!

Kivikorvani mun...

...Tuhon pentele on taas tunkenut jotain korviinsa! Voi jumankiuta!

Ei sille ole ainakaan älliä suotu

Keskusteltiin miehen kanssa autosta siitä, että Sateen yläastekin on keskustassa. Simon mielestä se ei tulisi kuuloonkaan. Minä sitten sanoin, että Sade on niin fiksu, ettei se ryhdy kaupungilla notkumaan. Simo vain taas jotain tavanomaista omaan lakoniseen tyyliinsä, johon minä virnistellen väläytän, että yritän vaikuttaa Sateeseen jo nyt aivoaaltojeni avulla. Siten hänelle ei tulisikaan tarvetta tai halua hengailla kaupungilla tulevaisuudessa.
"No eihän noi sun aivoaallot ole minuunkaan tehonneet..."
Ja mitä minä älykääpiö meinaan siihen vastata?
"Ei niin, sulla onkin idioottikilpi!"

Onpas taas fiksu olo!

Ei päivitettävää

Hyvä on, ehkä tuo on vähän liioittelua. On minulla teille kerrottavaa, aikaa siihen ei vain tahdo löytyä. Koulu on pitänyt ajatukset pois blogista.

Tiedättekö, että minulla on ikävä neulomista. Sille ei tahdo enää löytyä aikaa. Pitäisi vain ottaa tiukka ajanhallintakuuri. Jos se vain nyt mitenkään minulta onnistuu. Luonnostani kun olen melko kuriton, mitä tulee tiukkoihin aikatauluihin. Ei siinä, olen minä ajoissa, kun tarvitsee ja myöhästelyn suhteen olen kurinalainen, mutta mitään mitä minun ei ole PAKKO tehdä, jää tekemättä tai etenee hyvin hitaasti. Kuri koululaisen ruodussa pitää.

Uudet luokkakaverit on upeita, jokainen omalla tavallaan. Me ollaan todella erilaisia, mutta kaikki kuitenkin samanlaisia. Me olemme tulevia sosionomeja, me olemme jokainen jollaintapaa sosiaalisia (hui, yllätys!). Me tulemme ryhmänä hyvin toimeen (ja toivottavasti tulemme jatkossakin). Mutta ei enempää niistä muista, kerrotaan enemmän minusta. Minä se sitten tykkään puhua minusta.

Koulussa on projektina ryhmätyö. Yritän tässä kovasti miettiä miten onnistun siinä parhaiten. Onhan tästä vuosia aikaa mistään ryhmätyöstä, viimeksi siis olen tehnyt jotain tällaista ennen vuotta 1995. Onneksi sellainen tuli heti tähän alkuun, pääsen heti toimimaan, enkä jumiudu paikoilleni. Tämä on minusta kuin koulujännityksen laukaisija. Minun on pakko toimia ja tehtävä se vielä parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä määrää paikkani toimijana luokassa, sillä meidän arvosanamme on riippuvainen siitä, MITÄ olemme onnistuneet saamaan aikaan messuille mennessä. Paniikki, se motivoi kummasti.

Ei enempää koulusta. Ei siitä voi puhua muutenkaan kuin yleisesti. Meitä sitoo kuitenkin vaitiolovelvollisuus, joten en voi puhua mitään yksityiskohtaista. Enkä kyllä haluaisikaan. Ei ole minun velvollisuuteni ryhtyä ruotimaan kuin omia tuntojani yleisesti.

Siirrytään lapsiin, jee (koska neulonta/käsityörintamalla ei mitään uutta, blaah).

Viime kesänä me käytiin Pieksänmäellä. Käytiin siis siellä shoppailemassa ja moikkaamassa Tyyneä, eli isosetäni vaimoa. Täytyy tehdä korjaus tähän kohtaan, MUUT olivat moikkaamassa Tyyneä, koska minä en löytänyt perille Eemelin kanssa.

Tyyne katseli serkun poikaa ja sitten meidän Tuhoa ja totesi, ettei meidän poika ole kyllä yhtään tullut isän sukuun. Sen sijaan serkkuni poika oli kuin ilmetty xxxxxxxx, samanlainen pellavapää kuin muutkin mummolan rannalla juosseet pikkuiset tässä vuosikymmenien varrella...



Hmm... Mitä tähän sanoisi? Tottahan se on. Sisko mietti, että Tuhossa näkyy tietysti jotain, mikä muistuttaa minua pienenä, mutta minä taas olen ulkonäöllisesti äidin sukuun tullut. Pojat muistuttavat eniten Simoa. Mikä on ihan totta. Varskinkin Emen kohdalla. Jokainen Simon isän ja Simon tunteva tietää heti kenen lapsenlapsi/lapsi hän on. Niin se vain on, miun lapset ovat kaikkea muuta kuin minun näköisiäni :D Lirkun kohdalla natsaa vielä huonommin. Joskus minusta tuntuu, että tyttö on pelkkää silmää ja ripseä. Toisaalta, haluanko minä lasteni näyttävän minulta :D Se onkin taas oma kysymyksensä...