perjantai 3. lokakuuta 2008

Eipä ole paljon täällä hengailtu

"Miten niin liioittelua?"

Kirpparilöytö eurolla, se on kuulemma joku pingviini :D

Koulu on pitänyt kiireisenä. Jotenkin tuntuu, että kaikki kasautuu nyt päälle siellä ja ettei minulla ole aikaa saada entisiäkään töitä valmiiksi. Huolestuttaa, oikeasti. Ei kai minua muuten huolestuttaisi näinkään paljon ellei kyse olisi ryhmätöistä. Kun arvosana annetaan RYHMÄLLE, niin silloin on pakko tehdä enemmän kuin parhaansa. En minä halua olla se, jonka takia ryhmä saa oikeasti huonomman numeron.

Tässä on ollut vähän stressiä yhdellä jos sun toisella ja kun se koskee koko perhettä, on vähän jokaisella huono-olla. Perheen asioiden selvittely on vienyt uskomattoman paljon energiaa ja aikaa. Ei siinä paljon ole ollut ryhmätyön valmiiksi saattaminen mielessä, kun yrittää pitää itseäänkin kasassa. Sain kyllä terapeuttisen mambo-hattuni viimeisteltyä (Novita, syksy 2008).


Se sai sitten viikonloppuna kodin hyvältä äitipuoleltani, Katilta. Täytyy tehdä muutama lisää :D
Ja eipähän sitä ole koneaikaakaan kovin paljon. Simo vääntää omia koulutehtäviään ja minä omiani, joten tietokoneella vietetystä ajasta tapellaan verisesti.


Kävimme tosiaan taas siellä Meilahdessa. Kiviähän siellä oli ja jotain siemeniä. Masentavaa, että tuo poika jaksaa tunkea yhä edelleen kaikki sinne korvakäytävään. Vaikka ihan varmasti tietää, että kohta minusta pidetään kiinni, pakotetaan aloilleen ja sitten alkaa sörkkiminen.

"Ai tännekö ei saa tunkea mitään?"

Kumma juttu... Kun kuitenkin näistä lääkärireissuista on jäänyt lääkärikammo eli muistissa ei takuulla ole vikaa. Siihen en ainakaan mene vetoamaan.

Harmittaa, ettei ole ollut aikaa käsitöille. Aloitin tekemään Vienna-jämälangoista yhtä huivia. Siskontyttö sellaista kun kovasti toivoi. Aina siihen asti, että sai sen kaulalleen.
"Uaahahaa, kutittaa"


Noh, mie saan huivin. Vienna saattaa kutittaa kuin muurahaisarmeija pikkupöksyissä, mutta on se myös lämmin. Värit ovat tosin... miten tämän nyt ilmaisisi sellaisilla ihanilla kiertoilmaisuilla, joita Tuhon kohdalla käytetään... aah, mielenkiintoiset!

Mutta mahtuu tähän stressin sekaan myös jotain odotustakin. Odotan koenäytteitä Buzzadorilta ja Hopottajilta. Eläköön! Koekaniinit on siisti cool :D

Ihana syksyn perhonen piristämään kaikkien päivää. Voikaa hyvin, juokaa kuumaa kaakaota ja voikaa hyvin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuolaan tuota Sateen myssyä.aivan ihana.

ihana blogi sulla.
Harmi tosiaan,että et kerkeä käsitöihin.oot näköjään luonnonlahjakkuus niissä.

koitahan jaksella!

muuhis

Spatu kirjoitti...

No luonnonlahjakkuudesta en mene vannomaan :D

Rajis kirjoitti...

Moi Raksu! :) Aivan ihq tuo myssy, voi kun itsekin osaisi/jaksaisi. Mutta, vanha koira ei kai opi enää uusia temppuja. :D

Rajis