Leikkipuisto lempeä ja kesäisiä kuvia

Kesä, kesä, kesä, kesä, kesä, kesä, kesä, kesä, kesä, kesä, kesä, kesä, kesä, kesä, kesä, kesä!!!

Pionit ja orapihlajapensaassa kasvava ruusu

Tv-hetki ihan sulassa sovussa

Rankka viikko takana... No jos totta puhun, niin tämä on ollut helpoin hoitojakso ikinä. Siskon teinipojat tekivät omia juttujaan, tytöt oikeasti viihtyivät keskenään sen pahemmin tappelematta. Normaali rutiinihan on aikaisempina vuosina sisältänyt huutoa, itkua, raivoamista toisille ja purujälkiä käsivarsissa, siskon nuorin ja meidän Eme painivat vain kerran. Sekin paini sai kipinänsä Jamin hävittyä Eemelille jossain pleikkaripelissä. Kun puhutaan huonoista häviäjistä, molemmat pennut huuti vuorotellen pettymystään.

Viljamikin oli yllättävän kiltisti. Siellä tietysti riitti touhua ja tohinaa ihan eri tavalla kuin kotona. Parhaana puolena ehdottomasti, että tupa oli jatkuvasti täynnä lapsia. Viilistä ei harmittanut lainkaan, vaikka keskityinkin keittiössä siivoamiseen tai istahdin kirjomaan sitä tarjotinhärpäkettäni sillä aina oli joku joka huomio hänet. Ja sitä Viilis tarvitsee paljon, jakamatonta huomiota ja tekemistä, joka pitää pienet jalat liikkeellä ja kädet pois pahanteosta.

Siinä on sitä Taikaa

Itse nautin koko viikon ajan aivan liioitellun paljon kahvia. Ja kahvini join isosta arabian Taika-mukista. Tiedä mikä siinä on, mutta Taika-sarja on valloittavan ihanaa. Liekö se johtunee siitä, että ihannoin 70-lukua, runsautta, värien loistoa ja kirjoa, pieniä rönsyileviä yksityiskohtia. Ja kahvi maistui hyvälle! Kahvihetkeni ovat saaneet aivan uutta pontta näiden kuppivalintojen johdosta. Kahvi maistuu paremmalle vanhasta arabian kupista tai juuri tietyn muotoisesta kahvikupista. Ihan aikuisten oikeasti asia on näin. Kupilla on yhtä paljon merkitystä kuin kirjan tuoksulla! Ne uudet kirjat, joiden sivut haisevat imelälle käymälälle jäävät minulta lukematta. Sen sijaan sellaiset haalistuneen keltaiset sivut tuoksuvat hyvälle. Niitä voin lukea pelkästään tuoksun vuoksi.

Siskon kaappeihin kurkkaaminen oli jollain tapaa järkytys. Sitä ruoan runsautta ja määrää. Meillä ei ikinä kaapissa ole niin paljon tavaraa, tietoisesti vai köyhyydestä johtuen, tiedä häntä :D Joka tapauksessa niiden kaappien näkeminen sai minut iloiseksi ja onnelliseksi. Onnelliseksi alkukantaisella tavalla. Eli vaikka maailmanloppu huomenna kolkuttelisi ovelle, ruokaa olisi varastossa kuukausiksi. "Hei, me ei kuollakaan ennen kuun loppua!"

Näitähän on jo kokoelmaksi asti

Esimerkkinä tästä ruoan runsaudesta voisin mainita erilaiset teelajikkeet. Orange Jaipur, African Rooibos, Earl Grey, Uskollinen ystävä, Keisarin morsian, Sadepäivän ilo, nimeä vain merkki ja katsotaan löytyykö.

Kurkistus marimekkoon

Näissäpä riittää juotavaa vielä ensi vuosisadalle.

Pakkasesta löytyi ihan tajuttomasti mustikoitakin. Tytöt pitivät koko viikon huolen siitä, että meillä oli mustikkaa erimuodoissa.

Mustikkaa, aah

Viilis oli erityisesti mustikkapirtelön vannoutunut ystävä. Sadekin suostui kameran eteen ja väläyttämään kesäisen hymyn.

Tosimissin tosi missihymy

Vaan sitten aivan muihin asioihin. Olen saanut paljon aikaan käsityörintamalla. Tyttären neulemekko on vihdoin ja viimein saatu valmiiksi. Ohje löytyi siis "Puikoissa!" ohjekirjasta. Tosin mekko levenee alhaalta eritavalla ja siinä on lisätty kierroksia alkuperäistä ohjetta enemmän.

"Älä nyt näytä niin maasi myyneeltä, hymyile lapsi, hymyile, just noin, just noin."

Se on lattialla

Mambolanka on oikeastaan tosi ihanaa, varsinkin tuo ruskea on minusta herkullisen väristä. Kun löytäisin vielä ruskeaa paksua silkkinauhaa, niin siitä voisi ehkä kehitellä mekkoon jotain. Pitänee käydä kurkkaamassa löytyykö sitä nappiaitasta. Luultavasti olisi ihan mukava saada siihen vielä jotain muutakin piristystä.

Tarjotin härpäkkeessä puuttuu enää kolme ja puoli kirjailtua kukkaa. Hyvä etten pöksyistäni hyppää odottaessani, että pääsen näyttämään miten ysäristä tuli vähän enemmän retro! Kekseneräistä työtäni en vielä esittele. Ehkä saan homman hoidettua paljon nopeammin, jos on jotain mitä odottaa? Minä tosiaan tarvitsen paljon motivaatiota ja kannustusta saadakseni keskeneräiset käsityöni saatettua loppuun. Laiska mikä laiska, mutta toisaalta myös mukavuuden haluinen, kuten sanottu, niitä tehdessä pitää olla mukana myös innostusta ja iloa.

Yritin tehdä virkkaus, kirjonta ja neuletöitä myös ulkona ollessamme, mutta Viilis piti huolen siitä, ettei se takuulla onnistu. Se apina poukkoili kuin mielipuoli joka paikassa. Ja jokainen tilaisuus, joka edes sisälti mahdollisuuden paeta, käytettiin hyväksi. Katsokaa nyt tässäkin kuvassa.

"Karkuun, karkuun, se ei keskity minuun!"

"Dippadappa, diidaa"

Pysähdyin ottamaan Jamista kuvan, niin siellä se Viilis taustalla juoksee kuin tuli kannikoita polttaen toiseen suuntaan. Kyllähän se tietysti juoksee välillä takaisinkin.

Se on halki...

Noobi lähti pureskelemaan hieman pyhempiä pähkinöitä

Keikat lähialueiden leikkipuistoihin oli ihan hauskoja. Siellä pojat sai purkaa sitä loputonta energiaansa. Juuri sitä, joka kahlehdittuna purkautuu tappeluna, kinasteluna tai kiusantekona.

"Kato äiti, kato äiti, kato äiti, kato äiti, mä hyppään tosi taitavasti"

Kotimatkalla

Läheisessä puistossa isommat pojat leikkivät jonkun Jamin eskarikaverin kanssa ja Viilis ja minä laskettiin mäkeä. Kiipesin siis sinne torniin ja vähän aikaa niitä teinien ja lapsien tekemiä suhrauksia tuijottaessani silmiini osui sydän, jossa luki "Panu xxxxxxxx loves Maiju xxxxxx". Kotona oli pakko vinoilla Panulle leikkipuiston lemmentunnustuksesta, joka repesi Villen kanssa nauruun. Pojat harmittelivat kun eivät edes tiedä mistä tytöstä mahtaa olla kyse. Suurimman ilon kuitenkin tuotti torniin tämän rakkaudentunnustuksen viereen suhrattu "Panu sydän Eikka".

Kummipoika Ville...


Ja naapurin pikku-Ville

Pitäisikö muuten nyt puhua taas kakasta. Siitähän tässä on jauhetta ja purnattu melkein jokaisessa blogimerkinnässä. Miksi ihmeessä siis rikkoa perinne! Kertokaa minulle, oi viisaat ihmiset, kuka hemmetti on keksinyt näin TYPERÄN pöntön?

Kyllä se on pönttö, maailman epäkäytännöllisin ja typerin pönttö.

Toiset pöntön valmistajat kehittelevät vaivalla pönttöjä, joihin paska ei tartu, toiset taas tekevät näköjään kaikkensa tehdäkseen juuri päinvastoin. Tämän pöntön suunnitelijan sietäisi saada selkäänsä. Hemmetin paskasieppariuloke. Onkohan sen suunnittelija jotenkin anaalinen tuotoksiensa suhteen? Haluaa analysoida ne ennen huuhtelua? Silloin valmistaja on todella onnistunut tavoitteessaan. Jos joskus huussimme saa uuden pöntön ja tämmöisen mokoman saan riesakseni, lupaan omin pikku kätösin repiä mokoman irti lattiasta ja päästää sen posliinisilta päiviltään.

Nyt minä lähden sitten anoppilaan. Täytyhään sitä jatkuvasti muistuttaa anoppia meidän olemassaolosta, ettei vaan pääse unohtamaan :D