keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Söherryksiä ja maidon kyllästämiä juttuja

Meillä on koko hitsin kämppä marinoitu maidolla. VAIKEASTI MAIDOLLE ALLERGISET PYSYKÄÄ POISSA! Tämä nuorimmainen niin sulokkaasti hoitaa tämän puolen mm. sillä, että täyttää suunsa maidolla. Sitten juoksee toiseen huoneeseen ja valuttaa tai purskauttaa maidon suustaan. Toinen on, että jos juo nokkamukistaan tai lasistaan, niin siinä saisi vahtia koko ajan vieressä mitä tekee. Käännyt selin, vaikka vain kääntääksesi letun ja huomaat pojan kaatavan maitoa nokkamukista lattialle tai upottaneen kätensä mukiin ja heiluttavan sitten sormista tippuvat maidot villisti ympäri seiniä. Miksi, oi miksi?

Viilis lienee rauhallisinakin päivinä hieman villi. Raskausaikana hän oli tosi rauhallinen köllijä, vastasyntyneenä oli hiljainen, nukkui ja olla möllötti. Sitten oppikin rytinällä liikkumaan. Sen jälkeen "rauha" on ollut hyvin suhteellinen käsite.

"Näytä ilme!"

Vaikka ehkä nykyään on nähtävissä jo hieman rauhoittumisen merkkejä? Ei se ehkä ihan koko ajan ole enää sotkemassa tai tutkimassa paikkoja, joihin hänellä ei olisi asiaa. Eilen se kyllä juoksi taas leipäveitsi kädessä olohuoneeseen riemusta kiljuen ja Eemeli kiljuu suoraa kurkkua, että "Äiiitiiii, se melkein puukotti mut". Ilmeisesti oli leipää vailla, kun pistin patongin pois. Ja viikon multa-annoskin on syöty (käytiin anoppilassa ja Viilis vieraili parvekkeella). Ilmankos anoppi on niin loppu meidän vierailun jälkeen. Kyllä minä ihan oikeasti siivoan meidän jälkiä parhaani mukaan. Pakkohan se on. Muuten me saadaan porttikielto sinne :D

Tyttären koululla oli myyjäiset jonne tein Markan kanssa nukkekodin tavaroita ja kukkaruukun koristeita myyntiin. Menekki oli vähän huono, mutta nyt voin ilahduttaa jotakuta näillä tavaroilla.

Kukkaruukun karmistuksia

Komistuksia nukkekotiin

Valmiina myyjäisiin. Ostakaa meidät!

Eemelille me ei tuota cernitmassaa annettu kamalasti, kun se ottaa palan, hieraisee ja kiljaisee "valmis". Mummu kuunteli toisesta huoneesta meidän kieltelyjä ja porinaa, niin se lahjoi lapsen savella... Poika sitten väkersi ja väänsi muutamat makkarat. Siitä puhe mistä puute... Ja unohtakaa kaksimielisyydet, kyse on ihan tyyliin HK:n blööstä :D

Tädinkin väkerrykset esillä, huomatkaa upea hamppari etualalla ja makkarat oikealla...

Myyjäisten tuotto meni muistaakseni lyhentämättömänä Viipurin kodittomille koirille. Hyvin oli rahaa tullut ja minunkin mukaani tarttui vanhoja opetustauluja noiden poikien huoneeseen, suoraan kultaiselta seitsemänkymmentä luvulta. Ostin myös vanhan maantiedon oppikirjan vuodelta rusina.

Tänään pitää mennä noiden kahden apinan kanssa vanhempainiltaan Lirkun uudelle koululle. Pylly. En saa hoitajaa mistään. Ehkä minä vain sidon tuon nuorimman sateenvarjorattaisiin. Ja aina kun ryhtyy möykkäämään, tungen naksun suuhun? Miten hiljennetään möykkäävä lapsi? :D Tungetaan jotain sen suuhun! :D Ei keksejä, sokerilla on hassuja vaikutuksia.

Hah, tuo esikoinen kysyi olenko ylpeä, kun hän pääsikin sinne musiikkiluokalle. Kerroin olevani, miksi en olisi? Sitten alkoi pälätys. Ilmeisesti minun motiivini otetiin hieman eri tavalla kuin oli tarkoitus. Mun pitää vissiin hienosäätää itseäni. Silloin kun musiikkiluokalle oli hakuprosessi käynnissä, niin tytär halusi tietysti innoissaan mukaan. Minä päätin, että en vala turhaa innostusta ja uskoa tyttäreen. Siis valheellista, jossa vakuuttelen tyttären olevan maailman paras ja pääsevän varmasti sisään tai että kenelläkään muulla ei ole mahdollisuuksia. Aioin kertoa tosiasiat sellaisina kuin ne on. Sinne on hankala päästä, joten mahdollisuutesi ovat verrattain pienet. Sinne on paljon hakijoita ja varmasti muutkin musiikkiluokalle hakevat ovat myös hyviä. Ja tapahtuipa mitä tahansa, hänelle tapahtuisi hyvin, koska koulu jossa on nyt, on myös aivan ihana. Noh, tytär otti tämän ilmeisesti sillä tavoin, että en uskonut hänen mahdollisuuksiinsa :D "Sä et sitten millään voinut uskoa, että pääsisin sisään. Ihan kuin et uskonut silloin aikaisemmin, että pääsisin musiikkiopistoon". En minä nyt ihan noin tarkoittanut, koska on Sade ihan lahjakas :D Halusin kyllä alunperin varmistaa sen, että pystyy ottamaan pettymyksen vastaan, mikäli hänet hylätään.

Muutenkin musta tuntuu, että puhun ihan käsittämättömiä. Vai onko vika vastaanottajissa. Jos huudan Viilikselle, että ei juokse parkkipaikalle, se ei ole kuulevinaan. Jos sanon Eemelille, että siivoaa sikolättinsä, se ei näytä ymmärtävän laisinkaan. Jos kerron tyttärelle, että likaiset vaatteet kuuluu pyykkikoriin, niin sekin tuntuu menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Osakseni saan tyhjiä, kaukaisuuteen tuijottavia katseita... Ehkä näillä lapsilla on jokin sisäänrakennettu kyky sulkea korvansa ja ymmärtää asiat haluamallaan tavalla.
Siivoa huoneesi on = laita yksi auto laiskasti lelukoppaan ja jatka leikkejäsi, kun äiti katoaa näkyvistä
Vie vaatteet likakoriin = nappaa äidin mieliksi muutama vaate lattialta ja puhtaiden, liitostettujen pyykkien kasa myös. Jätä lattialle puolet likaisista housuista ja kaikki parittomat sukat, jotka voi sitten jossain vaiheessa tunkea takaisin (likaisina) vaatekaappiin.
Et syö sitä! = Tämän täytyy olla hyvää, maistetaanpas.
Nyt hampaiden pesulle = tällä tarkoitettiin varmasti jotakuta muuta.
Pukisitko vaatteet yllesi = tarkoittaa varmaan tätä yöpaitaa.
Meillä on kiire = Hah, katsotaan kuinka äidin suonet pullistuvat otsasta ja korvat punoittaa.
Et visko sitä ruokaa! = Visko ruokaa, visko ruokaa, visko ruokaa, jeeeee.
Sohvalla ei pompita = en mä oikeastaan pompi, vaan heilun ja juoksen.

Samoin kaikki ovat varmasti kuulleet valikoivasta kuulosta. Kukaan ei ota kuuleviin korviin, jos käsken syömään. Mutta yritä ottaa salaa vaikka yksi viikonlopulta ylijääneistä karkeista kaapista tai avata ihan hiljaa limpparipullo, niin on jokainen pentu rivissä huutamassa omaa osaansa saaliista.

Onneksi muistavat kiittää silloin tällöin. Vaikka olisi ihan pieni juttu mistä kiitosta saa, niin kyllähän se vanhan äidin sydäntä lämmittää. Kuten tänä aamuna. Eemeli lorottaa seisten pönttöön ja suu käy samaan aikaan, katseen harhaillessa jossain katossa. Käskin poikaa katsomaan minne sillä letkullaan sohii, kun yli jo roiskaa,
"Kiitos äiti, kun varoitit. Kiitos tosi paljon, ihanaa kun varoitit!" poika huokaa kiitollisena.
Hmm...

Sateen puu-ukkoja, ei kuulemma rangaistusmuotona tehtyjä.

*Burbs*

Ei kommentteja: