Eilen oli aurinkoinen päivä. Siitä olemme nauttineet oikeaoppisesti ulkona ja lapset vastuullisesti puolialastomina. Kunpa vain voisimme oleilla enemmänkin takapihalla. Se ruohottomuus vain hieman häiritsee. Viiliksen ainoa tarkoitus elämässä on saada pöllytettyä multaa ympäriinsä siinä lyhyessä ajassa, joka minulla kestää hyökätä portailta hänen kimppuunsa. Tietyt asiat kuitenkin saavat hänen loputtoman uteliaisuutensa suuntautumaan hetkeksi pois siemennetystä pihastani.
Sellaisia ovat esim. vesi erilaisissa astioissa. Se oli kyllä kukankasteluvettä, mutta selkäni kun käänsin, niin molemmat pennut istui sangoissa. Eläköön kesä! Tuosta selänkääntämisestä puheenollen, lapsilla on oivia neuvoja siihen, miten sotkun onnistuu piilottamaan. Eilen oli puhetta siitä, kuinka tuo Eme oli käynyt piirtämässä Lirkun valonkatkaisijaan taiteellisen näkemyksensä vihreästä suhrusta. Pidettyäni pakollisen äidillisen ja tiukkasanaisen saarnan oikoakseni lapseni näkemyksen siitä, että taiteilija saa suhrata kaikille tylsille pinnoille koristuksia, Eme korjasi näkemystäni rätin ja puhdistuksen tarpeesta, "Pistä äiti valot kiinni ja et enää näe niitä laisinkaan!!!" Kieltämättä... nopeaa ja tehokasta. Vaikka tiedän yhä edelleen niiden olemassaolon, en tosiaan näe niitä pimeässä. Toimii kaikkeen sotkuun! Tiskipöytä täynnä? Ei hätää, valot kiinni ja tiskit katoaa! Pölypalleroita nurkissa? Valot kiinni ja pölypallerot häviävät kuin taikaiskusta. Toinen yhtä tehokas tehokeino on silmien sulkeminen!
Tuossa eilen mietin, mitä teen takapihan portaille. Kesäni kun on virallisesti sitten korkattu.
Ihanaa, sehän on... tikku!En saanut tuota tikkua pois sitten millään. Lopulta yritin viiltää jo varpaankärjestäni mattoveitsellä ihoa auki ja kämäisillä pinseteilläni nyppiä sitä kokonaisena, mutta siitä irtosikin vain paloja . Soitin häpeillen terveyskeskukseen, jos voisivat auttaa minua. *yksii* Miten niin muka uusavuton? En varmasti ole! Noh, menin kuitenkin sinne arvauskeskukseen häntä koipien välissä. Enkä tiedä mikä oli se päälimmäinen reaktio taas mitä me herätimme? Närkästystä vai huvitusta nuorimman kanssa. Keskimmäisen kummikin jo kysäisi, ettei sitten tullut mieleen tehdä hieman hiljaisempi ja rauhallisempi lapsi, tai harkita vaikka kaulapantaa tai jotain... Sanoin, että muuten voisin käyttää vaikka valjaita, mutta kun keskustelupalstojen mukaan ne on kidutusta ja tappaa suunnilleen lapsen luovuudenkin. Eihän niitä voi paheksumatta käyttää. Onhan se nyt kumma, jos ei lasta saa opetettua pysymään paikoillaan ilman valjaita, vaan niitä pitää taluttaa kuin pahaisia kapisia rakkeja. Kun nyt tässä muistelen, niin oppii ne tosiaan jossain vaiheessa. Emekin oppi sen taidon heti kun jäi polkupyörän alle. Kahden renkaan ja aikuisen naisen ajettua keskiruumiin yli, poika ymmärsi kummasti mitä tarkoitetaan sanoilla "Jäät kohta jonkun alle, nyt paikoillasi pentele vieköön!" Kyllä, kysykää minulta vaan. Minulta löytyy vastaukset jokaiseen lapsenhoitopulmaan. Vuoden äitipalkintoa odotellessa.
Isä toi valokuvia viime kesältä. Siellä oli serkun häistä paljon epäonnistuneita otoksia, valokuvaajana toimin ilmeisesti minä. Taidonnäytteisiin kuulukoon mm. tämä oiva otos, joka kuvaa elämää.
Pappi tuolla päiden välissä kuvastaa niitä kaikkia etappeja, joita käymme lävitse, symbolisesti, jotta myös tällaiset ateistiällötykset voidaan laskea mukaan: syntymää, naimisiin menemistä, perheenperustamista, kuolemaa. Ja nuo takaraivot tahtovat selvästi sanoa meille, että me kaikki... ööh... katselemme sinne tulevaisuuteen. Jotta muistaisimme menneisyyden olevan takanamme ja ja ja. Luultavasti on taas parempi olla hiljaa.
Vettä satoi kuin laktoosi-intolerantin takapuolesta maitokekkereiden jälkeen. Ennätin uusia kenkiäni pitää tasan sen verran, että astuin pihalle katoksen suojaan.
Onneksi tuli tuhlattua näihin sandaaleihin ruhtinaalliset 15 euroa, eikä ostettua mitään satasen juhlakenkiä. Luultavasti olisi ollut niin pitkä tappi otsassa juhlien jälkeen, että se olisi kolissut vastarannan saariin.
Jamskulia ja Emeä kiinnosti tuo valojen vannominen todella paljon. He eivät edes yrittäneet näyttää kiinnostuneilta tai innostuneilta. Jamin mielestä papilta tule puhetta loputtoman paljon. Miksi muuten lapsia ei kyllästytä koskaan oma loputon hokeminen ja saman kysymyksen toistaminen? Kun kahdettakymmenettä kertaa vastaat lapsen "Loppuuko tää jo?" kysymykseen, joko "Ei", "Kohta" tai "Huomenna", niin luulisi lapsenkin jo keksivät itselleen muuta viihdettä.
Onneksi minulla oli oiva tekosyy oleskella paljon sisällä noiden häiden aikana. Viilis kun tarvitsi ruokaa ja tissiä sekä unta. Pari oli jo vihitty ja kaikki vieraat istuivat pöydissä katosten alla. Minä oleskelin sitten paljon sisällä ja tarkkailin juhlia tuvan ikkunoista. Niin ja siitä tulikin mieleen, että pitäisi aina muistaa mitä noille lapsille hokee ja sanoo. Kesken kaiken Eme vetäisee housut alas, 150 vierasta ympärillään ja käy luikauttamassa katosten keskustassa olevan näsiän juurelle reviirimerkkinsä. Minä huudan ikkunan takana äänettömästi mielessäni "Eiiiiiiiiiiiii siiiiiheeeeen". Koko kesän ajan on hoettu "Älä tuhlaa vettä, mene ulos pissalle. Täällä ei saa vetää vessaa jatkuvasti, mene puskapissalle. Käy puunjuurella tai anna kukille sadetta. ULOS, ULOS, ULOS!" Hieman hävetti, täti tuli nauraen sisään ja kysyi näinkö... NÄINHÄN MINÄ!!! Onneksi mummolan lääkekaapista löytyi vielä kamferitippoja heikkoustiloihin, voin turvautua vastaisuudessa kun alkaa pyörryttämään.
Viime kesä oli kyllä huippu. Katsokaa tuota rantaa! Se huutaa uimaan!
Ja ihana, ihana mummolan talo. Vinossa kuin Pisan kaltevatorni, mutta rakas kuin mikä. Mulla on ihan koti-ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti