Tulipahan langatkin siivottua kun yritin löytää Aino-lankaa uuteen kotiin lähetettäväksi. Puhumattakaan siitä, että kaikki musta ja valkoinen seitsemän veljestä oli kaivettava laatikoiden pohjalta pojan pöökallopeittoa varten.
Kaikkien lankojeni kotiOnneksi ryhdyin tuohon Ainon etsintään. Tuho oli antanut useammalle kuin yhdelle lankarullalle nimensä mukaisen kohtelun revittyään niitä vetolaatikoista ulos.

Mambolanka parka oli niin solmussa että meinaisi hermot mennä sen selvittelyssä. Minkä lie pesän poika tehnyt siitä itselleen?

Onneksi tuo 7-bröderin lanka ei sentään niin sotkussa ollut. Tein langoista ihania keriä tehdäkseni virkkauksesta itselleni miellyttävämpää.

Lankakerät ovat kivoja. Ne on napakoita, muodokkaita, niistä saa lankaa mukavasti ja sujuvasti virkatessa ja neuloessa. Niin ne on ihania oikeissa käsissä. Vikkelän puolitoistavuotiaan hyppysissä tilanne saattaa muuttua nopeasti katastrofaaliseksi. Ovat ne silti selvästi kestävämpiä kuin langat, jotka eivät ole mukavina palleroina. Niitä ehkä ennättää potkimalla purkamaan, muttei repimällä. Jälkien ja tuhojen korjaus käy siis paljon nopeammin.

Silläkin uhalla, ettei keskeneräisiä töitä saisi todellisuudessa näyttää, niin tässä nämä ovat, ikuisuusprojektini, pöökallopeitto, Happy Hookerin patalappuohjeella tehty tilkkupeiton alku ja Tuhon valmistumaton täkki.

Valmiit tilkut odottavat vain ompelijaansa. Minulla on tuhat selitystä miksi en ole saanut sitä vieläkään valmiiksi, tuhat ja sata... kuinka moneen paikkaan kotiäiti muka voi revetä :D

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti