Niin ne lapset kasvaa. Lirkku karkasi taas lomalle. Tällä kertaa lähti Peten ja lasten kanssa Keski-Suomeen ja palaa kun palaa. Lapsi on evästetty matkalle samoilla vanhoilla neuvoille joiden hokeminen aloitetaan hyvissä ajoin ennen mummolaan menoa.
"Muista, että uit aina rantaan päin. Ei saa mennä kävellenkään liian syvälle. Yksin ei rantaan mennä, aina pitää ilmoittaa mihin ollaan menossa. Vain yksi kerrallaan trampoliinilla ja muistat tarkistaa punkit joka ilta."
Emellä on jokin kapinavaihe päällä. Siitä on tulossa ihme pikku anarkisti. Ilmassa näkyy myös merkkejä auktoriteettiongelmista. Ehkä se on periytyvää? Ehkä voimmekin syyttää tästä mystisiä ystäviämme, geenejä, esimerkiksi kasvatuksen sijaan. Eme kokeilee rajojaan rikkomalla niitä. Viimein kieltojen jatkuva rikkominen johti kotiarestiin. Niin, rajansa kaikella.
Isänsä ajatusmaailma kuitenkin loistaa joskus pojasta läpi kuin majakan valo pimeässä. Olimme Shittarin alakerrassa ja Simo sitten tokaisi hymähtelevälle pojalle, joka virne naamalaan hoki, ettei kotiarestista ole mi-tään hyötyä, koska häntä ei haittaa yh-tään olla kotiarestissa, että voi hän sitä toki lisääkin antaa. Kun ei se kerran haittaa ja selvästikään syy, miksi poika on kotiarestissa tunnu pojalle itselleen selviävän. Eme tokaisi todella tietävällä äänellä ja terävällä katseella, ettei ajatuksista voi antaa lisää kotiarestia! Se olisi väärin.
Isäntä on pienenä saanut katsoa kauhuelokuvia sen vuoksi, että perusteli äidilleen niiden olevan vain elokuvia. Uutisista tulee jatkuvasti kauheuksia, sotaa ja murhia ja ne ovat totta. Miksi hän niitä saa katsoa, mutta elokuvia ei, joiden hän tietää olevan satua. Jotenkin jo nyt odottelen jotain samantapaisia selityksiä pojalta.
Viiliskin on oppinut uuden taidon, tosin onneksi hän ei innostunut siitä sen enempää. Olin levittämässä pyykkiä kuivumaan. Viilis otti korokkeen jalkojensa jatkoksi ja rämpäytti oven lukkoon. Yritti avata, mutta ovi ei auennut vaikka kuinka villisti kahvaa rämpytti. Mutta sen sijaan, että hän olisi tehnyt kuten kaikki muut meidän muksut, että ryhtyy huutamaan niin peevelisti apua, Viilis otti ja aukaisi lukon. Avasi oven, kurkkasi ulos, naurahti ja toisti homman. En tosin tiedä mahtaako muistaa enää seuraavalla kerralla, toivottavasti. Onneksi täällä on sellaiset ovet, että niiden lukitseminen ei onnistu lainkaan ellei ovea ole vedetty kovaa kiinni, sillä tavoin, että niistä kuuluu naksahdus. Nuo ovet ovat jotenkin tosi vetkulat.
Itse olen kärsinyt viime aikoina kovasta vanhenemisen kammosta. Luojalle kiitos, käytiin ulkona bestiksen kanssa. Seikkailtiin alkossa ja päästiin rommipullon kanssa kassalle. Ette kyllä ikinä arvaa, mutta minulta kysyttiin paperit. Loppuvuosi on oikeasti pelastettu! Nyt ei harmita täyttää 29 vuotta. Ei tunnu sitten niin missään :D Tosin, mie voisin ottaa synttäripäivänä vähän rauhallisemmin kuin perjantaina. Hiton shotit ja rommi. Minä olin seuraavana päivänä ihan naarmuilla, näppylöillä ja mustelmilla. Minun Pariisinkengät kelluivat Porvoonjoessa, matkalla jonnekin uuteen seikkailuun kenties? Onneksi sitä tulee käytyä vain kerran puolessa vuodessa ulkona. Siinä ajassa luultavasti jokainen baarissa ollut on unohtanut minut. Ei siinä, että mie olisin nolannut itseni tai käyttäytynyt tosi huonosti. Ehkä vähän, mutta en siis siten, ettenkö voisi uudelleen mennä joskus :D Minulla kuuluu juomiseen aina morkkis, tapahtui se missä tahansa :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti