Näin viime yönä tosi levottomia unia. Ja se johtuu takuulla Simosta ja hänen banaanikalasivustaan. Koko aamun olen ollut klikkaillut ystäväkutsuja MySpacessa saadakseni virtuaaliystäviä ja murehtinut siitä, ettei 400 ole tarpeeksi. Tosin miellyttävämpi uni kai tämäkin oli kuin edellisen yön "pakene tai kuole tuskallisesti" tuokio. Siinä lopulta matelin tappajani edessä maassa kiemurrellen ja anelin häntä viemään minut sairaalaan veren valuessa hitaasti vatsatani sotkien kaiken tumman punaiseksi. Se pirulainen ampui minua haulikolla vatsaan!
Eilen meillä oli lettukestit. Kolme erilaista lettutaikinaa ja pari tuntia paistamista. Mietin sitten juhlien alkaessa, että näin rentoja synttäreitä minulla ei ole ollutkaan. Ei stressiä tai kiirettä. Ei paniikkia täytekakun koristelusta tai keksien paistamisesta. Meillä oli Eme-apinan synttäritarjoiluina vain lettuja, kermaa, kahden sorttista jäätelöä, hilloa ja sokeria. Juomana jääteetä. Äiti toi jäätelökakun, joka totta vieköön oli nähnyt paremmat päivänsä. Otti sen jo aamusta sulamaan, kun luuli, että se on kermakakku :D Sitä tuli otettua sitten tarjoilualustalta kakkulapiolla lautaselle, johon se levisi kuin Senaattori Kelly siinä x-men elokuvassa.
Juhlien päätyttyä tarjoiluna ollut jäätelö oli vähintään yhtä timmissä kunnossa. Harmittelin, että tuli pistettyä niin paljon tarjolle sitä. Silloin keittiöstä kuului tyytyväistä huokailua "Vauuuuhhh"
Kukapa muu kuin meidän Tuho... Otin kameran ja sain napauttua pojan rysän päältä. Sitten Tuho nappasikin melkoisella ketteryydellä kupin ja kallisti sitä pöytää vasten, jotta sai hörpättyä mahdollisimman paljon jäätelöä suuhunsa. Julmalla äidillä kun on tapana ottaa herkut pois pienten ketterien näppien ulottuvilta. Tuo on kyllä sellainen herkkuperse, että oksat pois :o Ei, kyllä se taitaa olla niitä harvinaisia Sokerimöykkäapinoita, joita tavataan lapsiperheissä silloin tällöin.
Sellaisia joita löydät kirjoista tyhjennetyltä kirjahyllyltä tai kiljumasta likaisten astioiden keskeltä heidän kiivettyä astianpesukoneeseen ja koko roskan melkein kaaduttua niskaan...
Lirkku lähti Ruotsiin äidin ja Rampen kanssa. Kahdeksan yötä... vapautta siis. Ainakin oletan sen menevän näin tyttären mielestä. Mikä sen hauskempaa kuin meri erottamassa äidistä, joka joka päivä käskee siivoamaan huoneen ja keräämään niitä vaatteita lattialta? Luultavasti tästä lomasta puhutaan pitkään. Sade on pitkään haaveillut pääsevänsä ulkomaille ja luoja tietää, ettei meillä ole tikistää sellaisia rahoja tällä hetkellä. Saati moneen vuoteen, mikäli kouluun pääsen... Niin, tosiaan... se koulu *kuvitelkaa syvä huokaus* Olisipa ihana päästä kouluun!
Pakko se on kai taas lopettaa näpyttely ja keskittyä niihin arjen iloihin. Niihin iloihin, joista puhutaan aina niin lämpimään sävyyn ja muistellaan vanhana takkatulen ääressä, kuinka hauskaa niitä olikaan toimittaa. Astianpesukoneen tyhjennys, imurointi, siivoaminen, puhtaiden pyykkien liitostaminen ja märkien pyykkien levitys odottavat tekijäänsä. Ihanaa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti